Uuden pääkäyttäjän yleisintro Digiturvamalliin
Tiistaina
26
.
9
.
Klo
14:00
Käymme läpi Digiturvamallin perusidean sekä yleisesti nykyaikaista digiturvan hallintaa, siihen liittyviä vaatimuksia sekä fiksuilla työtavoilla saavutettavia hyötyjä.
Tervetuloa mukaan digiturvakursillemme, jossa käsittelemme oikeaoppista henkilötietojen käsittelyä sekä tehokasta tietosuojan hallintaa organisaatiossa. Käymme läpi yleisimpiä tietosuojaongelmia, mutta annamme etenkin vinkkejä tehokkaan digiturvasuunnitelman rakentamisesta. Tämän avulla yhteistyössä huolehditaan sekä tietoturvaan liittyvistä vaatimuksista ja teoista että GDPR:n tietosuojavaatimuksista. Työtä voidaan tehdä joko suoraviivaisesti isoimmat riskit kuntoon hoitaen tai selkeää kilpailuetua ja esimerkiksi ISO 27701 -sertifioitumista tavoitellen.
Webinaarissa käytetään koulutustyökaluna Digiturvamallia (digiturvamalli.fi), jonka avulla organisaatio voi rakentaa oman tietosuojasuunnitelman ja kerätä osoitusvelvollisuuden vaatiman tiedon yhteen paikkaan. Tällainen toimintamalli on pakollinen, mikäli organisaatio haluaa jossain vaiheessa sertifioida omaa toimintaa.
Webinaari soveltuu erinomaisesti tietosuojavastaaville sekä kaikille oman organisaation tietosuojan kehittämisestä kiinnostuneille. Suosittelemme webinaaria myös Digiturvamallin käyttäjille, jotka haluavat laajentaa työkalun hyödyntämistä esimerksiksi tietoturvastandardien puolelta tietosuojan huomioimiseen.
1. Katsaus tietosuojasäätelyn nykytilaan vuonna 2022
2. ISO 27701 -standardi tietosuojatyön ohjenuorana
3. Kastaus ISO 27701 -standardin sisälle
4. Digiturvamalli - eli tietosuojan hallintajärjestelmä suoraan MS Teamsissa
5. Demoja: Kohti ISO 27701:n mukaista tietosuojan hallintajärjestelmää Digiturvamallilla
Otamme mielellään kysymyksiä ja kommentteja vastaan koko webinarin ajan! Nämä ovat myös tärkeä osa webinarin sisältöä.
P.s. Webinariin ilmoittautuminen ei sido sinua mihinkään. Voit myös osallistua webinaariin joko "livenä" tai tallenteen kautta, jonka saat ilmoittautuneena sähköpostiisi automaattisesti webinaarin jälkeen.
Digiturvamalli (https://digiturvamalli.fi) on Microsoft Teamsin sisällä toimiva hallintajärjestelmä tietoturva- ja tietosuoja-asioille.
Digiturvamallissa organisaation työskentelyä ohjataan valitsemalla sopiva vaatimuskehikko. Vaatimuskehikon valinta vaikuttaa kaikkiin muihin sisältöihin, joita ovat mm.
Digiturvamallissa työtä ohjataan tehtävien kautta. Tehtävät kertovat, mitä pitäisi tehdä, ja toteutussuunnitelma laittaa tehtävät prioriteettijärjestykseen.
Voit edetä toteutussuunnitelmaan mukaisesti joko tarkasti tai vapaammin, mutta sen avulla joka tapauksessa hahmotat, mitkä ovat tärkeitä ensimmäisiä askelia.
Digiturvamalli tarjoaa valmiit pohjat vaadittavien asioiden dokumentoimiseen.
KuntaDNA-kirjastomme tarjoaa esimerkkisisältöjä jokaisessa kohdassa, jossa käyttäjä lisää sisältöä.
Nimeämällä vastuuhenkilöitä dokumentointityötä voidaan jakaa useampien henkilöiden kesken. Kukin näkee omalla vastuullaan olevat kohteet omassa Tehtäväkirja-näkymässään.
Tiedonhallintalaki vaatii raportointia sekä organisaation sisäisesti että ulkoisesti kansalaisille.
Tiedonhallintamalli on kuvaus koko organisaation tiedonhallinnasta, josta Tiedonhallintalautakunta voi tarvittaessa pyytää otetta.
Asiakirjajulkisuuskuvaus on puolestaan kuntalaiselle suunniteltu kooste tiedonhallintamallin sisällöistä, joka voidaan upottaa kunnan omille verkkosivuille.
Raportit syntyvät Digiturvamallissa dokumentaation perusteella yhdellä klikkauksella, eikä omaa työtä tarvitse käyttää tietojen keräilyyn. Raporttikirjastoa laajennetaan jatkuvasti uusien tulkintojen ja vaatimusten mukaisesti.
Digiturvamalli hinnoitellaan selkeällä vuosihinnalla kunnan asukasmäärän mukaan. Käyttö ei sisällä muita kuluja ja hintaan sisältyy kattava asiakastuki mm. chatin, sähköpostin sekä säännöllisten webinaarien kautta.
Kuntayhtymille tarjoamme oman hinnoittelun, josta kerromme mielellään lisää.
Seuraavilla tavoilla pääset riskittömästi alkuun Digiturvamallin käytössä:
Löydät tältä sivustolta myös tarkempaa tietoa mm. ominaisuuksista sekä ohjeita palvelun käyttöön.
Digiturvamalli (https://digiturvamalli.fi) on Microsoft Teamsin sisällä toimiva hallintajärjestelmä tietoturva- ja tietosuoja-asioille.
Digiturvamallissa organisaation työskentelyä ohjataan valitsemalla sopiva vaatimuskehikko. Vaatimuskehikon valinta vaikuttaa kaikkiin muihin sisältöihin, joita ovat mm.
Digiturvamallissa työtä ohjataan tehtävien kautta. Tehtävät kertovat, mitä pitäisi tehdä, ja toteutussuunnitelma laittaa tehtävät prioriteettijärjestykseen.
Voit edetä toteutussuunnitelmaan mukaisesti joko tarkasti tai vapaammin, mutta sen avulla joka tapauksessa hahmotat, mitkä ovat tärkeitä ensimmäisiä askelia.
Digiturvamalli tarjoaa valmiit pohjat vaadittavien asioiden dokumentoimiseen.
Kirjastosisällöstämme saat kattavasti esimerkkejä dokumentoinnin tueksi ja kattavien ohjeiden avulla ymmärrät aina, mitä kullakin elementillä tarkoitetaan.
Nimeämällä vastuuhenkilöitä dokumentointityötä voidaan jakaa useampien henkilöiden kesken. Kukin näkee omalla vastuullaan olevat kohteet omassa Tehtäväkirja-näkymässään.
Tiedonhallintalaki vaatii raportointia sekä organisaation sisäisesti että ulkoisesti kansalaisille.
Seloste käsittelytoimista on kuvaus koko organisaation henkilötietojen käsittelystä, jota valvova viranomainen voi tarvittaessa organisaatiolta pyytää.
Tietosuojaseloteet-koostetta voidaan hyödyntää henkilötietojen käsittelystä informointiin upottamalla listaus organisaation verkkosivuille. Kooste voi olla tarvittaessa isoissa organisaatioissa ryhmitelty palvelualueittain (kuten alla), mutta tämä ei ole välttämätöntä.
Raportit syntyvät Digiturvamallissa dokumentaation perusteella yhdellä klikkauksella, eikä omaa työtä tarvitse käyttää tietojen keräilyyn. Raporttikirjastoa laajennetaan jatkuvasti uusien tulkintojen ja vaatimusten mukaisesti.
Seuraavilla tavoilla pääset riskittömästi alkuun Digiturvamallin käytössä:
Löydät tältä sivustolta myös tarkempaa tietoa mm. ominaisuuksista sekä ohjeita palvelun käyttöön.
Digiturvamalli (https://digiturvamalli.fi) on Microsoft Teamsin sisällä toimiva hallintajärjestelmä tietoturva- ja tietosuoja-asioille.
Digiturvamallissa organisaation työskentelyä ohjataan valitsemalla sopiva vaatimuskehikko. Vaatimuskehikon valinta vaikuttaa kaikkiin muihin sisältöihin, joita ovat mm.
ISO 27001 -standardi on jaoteltu kolmelle eri tasolle, jotka korostavat erityyppisiä asioita:
Suosittelemme aloittamaan tasolta 1, mutta jos organisaationne on jo pidemmällä ja standardi tuttu, voit sukeltaa myös suoraan tasolle 3 mm. riskienhallintaprosessien kimppuun.
Digiturvamallissa työtä ohjataan tehtävien kautta. Tehtävät kertovat, mitä pitäisi tehdä, ja toteutussuunnitelma laittaa tehtävät prioriteettijärjestykseen.
Voit edetä toteutussuunnitelmaan mukaisesti joko tarkasti tai vapaammin, mutta sen avulla joka tapauksessa hahmotat, mitkä ovat tärkeitä ensimmäisiä askelia.
Kaikille 3 ISO 27001 -standardin eri tasolle löytyy oma toteutussuunnitelmansa.
Digiturvamalli tarjoaa valmiit pohjat vaadittavien asioiden dokumentoimiseen.
Digiturvakirjastomme tarjoaa esimerkkisisältöjä jokaisessa kohdassa, jossa käyttäjä lisää sisältöä.
Nimeämällä vastuuhenkilöitä dokumentointityötä voidaan jakaa useampien henkilöiden kesken. Kukin näkee omalla vastuullaan olevat kohteet omassa Tehtäväkirja-näkymässään.
Tiedonhallintalaki vaatii raportointia sekä organisaation sisäisesti että ulkoisesti kansalaisille.
Statement of Applicability on kuvaus ISO 27002 -standardin kontrolleista ja niiden toteuttamisesta organisaatiossa. Digiturvamallissa SoA muodostuu automaattisesti ja statukset eri kontrolleille muodustuvat liittyvien tehtävien statusten perusteella.
Riskienhallinnan menettelykuvaus on esimerkki toisenlaisesta raportista, joka on suositeltu palvelemaan organisaatiota ja auditoijaa. Raportti sisältää kattavan kuvauksen riskienhallinnan toteuttamisesta Digiturvamallissa sekä lopussa poiminnon dokumentaatioon tunnistetuista, arvioiduista ja käsitellyistä tietoturvariskeistä. Näin auditoja saa uskottavan kuvan siitä, että menettely on olemassa ja sitä toteutetaan.