1. Rekisterinpitäjän on ennen käsittelyä kuultava valvontaviranomaista, jos 35 artiklassa säädetty tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi osoittaa, että käsittely aiheuttaisi korkean riskin, jos rekisterinpitäjä ei ole toteuttanut toimenpiteitä riskin pienentämiseksi.
2. Jos valvontaviranomainen katsoo, että suunniteltu 1 kohdassa tarkoitettu käsittely rikkoisi tätä asetusta, erityisesti jos rekisterinpitäjä ei ole riittävästi tunnistanut tai pienentänyt riskiä, valvontaviranomaisen on enintään kahdeksan viikon kuluessa kuulemispyynnöstä annettava kirjallisesti ohjeet rekisterinpitäjälle tai tapauksen mukaan henkilötietojen käsittelijälle ja se voi käyttää 58 artiklassa tarkoitettuja valtuuksiaan. Määräaikaa voidaan jatkaa kuudella viikolla ottaen huomioon suunnitellun käsittelyn monimutkaisuus. Jos sovelletaan jatkettua määräaikaa, valvontaviranomaisen on ilmoitettava rekisterinpitäjälle ja tarvittaessa henkilötietojen käsittelijälle määräajan jatkamisesta sekä viivästymisen syistä kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Näitä määräaikoja voidaan pidentää, kunnes valvontaviranomainen on saanut tiedot, joita se on mahdollisesti pyytänyt kuulemista varten.
3. Kuullessaan 1 kohdan mukaisesti valvontaviranomaista rekisterinpitäjän on toimitettava valvontaviranomaiselle
4. Jäsenvaltioiden on kuultava valvontaviranomaista valmistellessaan kansallisen parlamentin hyväksyntää varten ehdotusta lainsäädäntötoimenpiteeksi tai tällaiseen lainsäädäntötoimenpiteeseen perustuvaa sääntelytoimenpidettä, joka liittyy henkilötietojen käsittelyyn.
5. Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan vaatia rekisterinpitäjiä kuulemaan valvontaviranomaista ja saamaan siltä ennakkolupa, jos rekisterinpitäjä suorittaa henkilötietojen käsittelyn yleiseen etuun liittyvän tehtävän suorittamiseksi, mukaan lukien käsittely sosiaaliturvan ja kansanterveyden alalla.






Vaikutustenarvioinnin tarkoituksena on auttaa tunnistamaan, arvioimaan ja hallitsemaan henkilötietojen käsittelyyn sisältyviä riskejä. Vaikutustenarviointi on tehtävä, kun henkilötietojen käsittely todennäköisesti aiheuttaa korkean riskin ihmisten oikeuksille ja vapauksille. Riskiä nostavat esimerkiksi uuden teknologian käyttö, arkaluontoisten henkilötietojen käsittely, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistuva automatisointi tai käsittelyn laajamittaisuus yleisesti.
Tietosuojan vastuuhenkilöt arvioivat säännöllisesti organisaation henkilötietojen käsittelyä, erityisesti esimerkiksi tietovarantojen ja niihin liittyviä käyttötarkoituksia sekä käytettyjä tietojärjestelmiä, määritelläkseen vaikutustenarviointien tarpeellisuuden. Tietosuojan vastuuhenkilöt myös vastaavat vaikutustenarviointien toteuttamisesta ja dokumentoinnista.
Digiturvamallissa kaikki vaatimuskehikkojen vaatimukset kohdistetaan universaaleihin tietoturvatehtäviin, jotta voitte muodostaa yksittäisen suunnitelman, joka täyttää ison kasan vaatimuksia.
.png)